Näin se aika kuluu lähes huomaamatta. Paljon olisi ollut sivuille päivitettävää, mutta muut jutut ovat varastaneet ajan. Katsotaanpa, mitä kaikkea mieleen on jäänyt...
omat rakkaat | kasvatit |
Omien kanssa olisi ollut kisaintoa enemmänkin, mutta vain muutamaan kokeeseen ollaan päästy. Uutena aluevaltauksena on ollut Rally-Toko. Rally-Tokoharrastus alkoi vain ajatuksena: pitää tätäkin kokeilla, jotta tietää mistä on kyse. Mutta homma yllättikin positiivisesti. Laji tukee mukavasti niin agilityä kuin tokoa/tottistakin. Uusia mukavia juttuja, jotka auttavat koiraa myös oman kehon hallinnassa. Ohjaajallekin hieman uutta päänvaivaa, kun pitää muistaa kylttejä ja niiden suorituspaikkoja ja tapoja. Itse alokas- ja avoimen luokan liikkeet eivät nyt hurjan vaikeita vielä ole, mutta haastetta kyllä tulee kiitettävästi myöhemmissä luokissa. Weea ja Hoax alkoivat R-T uransa Salossa huhtikuun lopussa. Koe oli Collieyhdistyksen Turun alaosaston järjestämä, joten joka luokasta palkittiin myös paras collie. Jännä, kuinka sitä voikaan jännittää uuden lajin piirissä, vaikka sinänsä temppuset olivat aika perusjuttua. Weea keräili ekasta Rallattelustaan 91 / 100 pistettä, poikansa 98 / 100 pistettä. Eli molemmat saivat kivat tulokset. Hoax palkittiin myös alokasluokan parhaana colliena. Seuraava rally-tokokoe oli Porissa toukokuun lopussa. Siellä molemmat nostivat hieman pisteitä. Weea keräsi 94 / 100 pistettä ja Hoax lähes täydet, eli 99 / 100 pistettä. Agility-rintamalla ollaan lähinnä keskitytty treenaamiseen. Huhtikuussa käväistiin kisoissa, joista ei mainittavaa tulosta. Weean kanssa tuli yliaikanolla, ohjaajan ollessa aivan ulkona kartalta :D Hoaxn kanssa todettiin, että kakkosluokan kiemurat ovat pojalle vielä liian haastavia. Tokoa ei olla ehditty treenailla juuri ollenkaan. Yhtäkkiä tuli huomattua, että seuramme toko-mestaruuskokeet ovatkin jo aikaisin. Viikon aikana sitten otimme nopeasti parit tokotreenit, jotta päästiin osallistumaan. Weean kanssa muisteltiin voittajaluokkaa, Hoaxn kanssa yritin äkkiä rakentaa jotain avoimeen luokkaan liittyvää. Sille kun ei vielä avointa luokkaa ole rakennettu. Pari viikkoa sitten epävirallisesti kokeiltiin sitten tokon ja rally-tokon seuramestaruus. Tuomarina virallinen tokotuomari Tuija Sere. Hoax meni viikon treenaamisen jälkeen yllättävän hyvinkin. Paikallaoloakaan ei oltu koskaan otettu kolmea minuuttia piilossa. Siellä poika kuitenkin pysyi. Ykköstulosta ei avoimesta ihan saatu (kauko-ohjaus nollautui), mutta tästä huolimatta tokon seuramestaruushopeaa. Tähän olemme enemmän kuin tyytyväisiä. Weean kanssa oli taas mukava mennä. Valitettavasti ruutu onnistui vasta tokalla yrityksellä liikkeen jo nollautuessa, ja tunnistusnoutokapulan kanssakin sattui työtapaturma. Koira otti oikean, mutta vähän alkoi epäröidä, ja pudotti tarkistaakseen vielä muut. Pudottaessaan, oikea kapula kieri toisen kapulan viereen. Tarkistuskierroksen jälkeen Weea palasi oikealle, ja otti molemmat suuhunsa. Sylkäisi molemmat, ja haistoi oman - ja toi oman. Nollahan tästä kuitenkin tuli. Näin ollen kaksi kallista liikettä nollautui. Pikkuista hieomista kun vielä tehtäisiin, niin voitaisiin kyllä ihan taas virallisiinkin mennä. Päivän yllätys kuitenkin tuli rally-tokon puolelta. Olin ilmoittanut Hoaxn ja Weean, mutta loppumetreillä seurakavereiden pienessä painostuksessa ilmoitin sitten vielä LaaLaaLapsenkin. Eihän me LaaLaan kanssa olla oikeastaan vielä edes harjoiteltu. Käskyjä ei olla vielä liikkeisiin yhdistelty. Oikeastaan maahan, istu ja odota ovat vain tuttuja. Mutta kyllähän se vasemmalla pysyy, ja jotain sivulletulojuttujakin osaa, jos hieman kädellä muistuttelee :D Ja rallattelun alokasluokassahan saa muistutella! Niinhän siinä kävi, että LaaLaa voitti ison alokasluokan! Hoax tuli toiseksi, ja Weea taisi tulla neljänneksi. Seuramestaruuskokeissa avoimen luokan koira voitti LaaLaan pisteellä, joten lopputuloksena tämä pieni sivusta tullut mustahevonen sijoittui seuramestaruudessa hopealle, Hoaxn sijoittuen pronssille. Kuten kuvasta voi arvata, niin näyttelykehässäkin ollaan pyörähdetty. Koko kevään olen ollut tietoinen, että Weealla turkki tulee vaihtumaan kesällä. Näin ollen vain kevään näyttelyt ovat olleet mahdollisia. Eipä kuitenkaan ole tullut ilmoitettua. Kesäkuussa Mynämäen näyttelyssä sitten oli "vimppa mahdollisuus". Niinpä LaaLaaLapsi korkkasi junioriluokan, Weea veteraaniluokan. Tuomari Lena Danker arvosteli tytöt seuraavasti: LaaLaa (Merry Moonray's Firefox): " 11kk sievä narttu, jolla oikeat mittasuhteet. Hyvä pään kiila. Hyvät korvat. Purenta ok. Hyvin asettunut lapa, mutta pysty olkavarsi. Hyvä selkä ja lantio. Liikkuu pitkällä vetävällä askeleella. Kantaa itsensä hyvin. Miellyttävä luonne." JUN ERI2 Weea (TK2 BH Say Wuf Wonder Why): "8v. hyvän kokoinen, vahva narttu. Toivoisin yhdensuuntaisemmat pään linjat. Purenta ok. Hieman haja-asentoiset korvat. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä runko. Sopiva luusto. Liikkuu tasapainoisesti pitkällä maatavoittavalla askeleella." VET ERI2 SA Tuomari kehui molempien tyttöjen liikkeitä. Weealle halusi antaa vielä SA:n, mainiten, että tässä luokassa kaksi ensimmäistä collieta liikkuu siten, miten collien pitäisi liikkua. Muutenkin arvostelut olivat kovin koirien näköisiä. Lenan kehässä oli mukava käydä. Tällaista pientä puuhastelua täällä. Toivottavasti syksyllä olisi mahdollisuus kisailla ja kokeilla enemmänkin. | Olen ihan varma, että tulen unohtamaan monia kasvattien saavutuksia ja touhuiluja. Pahoittelut siitä jo etukäteen! Ihan ensimmäiseksi haluan mainita Rambon (SW No Can Do) ja Jennin mahtavan agilitykevään! Rambo aloitti tänä vuonna kisaamisen, ja nyt juhannuksena saivat agilitysertin, ja menolipun kakkosluokkaan! Mainittakoon, että kaikki LUVAT tulivat vielä agilityradoilta. Mahtavaa liitelyä! Onnittelut hurjasti vielä kerran tälle parille!! Tässä vielä nähtäväksi juhannuskisojen nolla. Toivottavasti ok Jennille, että laitan tähän. Rambon sisko Fami (SW I Can Win) on ohjaajansa Miian kanssa myöskin aloittanut virallisen agilityuransa. Vielä ei ihan puhdasta rataa ole ehtinyt tulla, mutta eiköhän sekin kohtapuolin tule. Saman kartturin toinen SW-koira Wimma (SW Winning Ways) on myöskin kisaillut agilityssä. Wimma ja Miia kisaavat jo kolmosluokassa. Myös tällä parilla on takanaan onnistuneitakin ratoja tältä vuodelta. Lisää odotellaan :) Porissa Rally-Tokossa samassa kokeessa äitinsä Weean ja velipuolensa Hoaxn kanssa oli myös Frini (SW Can I Fly). Ohjaajan jännitys hieman sotki kuvioita, eikä tulosta tullut, mutta hienoja pätkiäkin nähtiin. Nyt on eka koe korkattu, ja tästä on hyvä jatkaa! Frini on käynyt myöskin mätsäreissä harjoittelemassa pönöttämistä. Eikä ihan huonosti ole pönötellytkään! Tänä vuonna hyllyssä komeilee kaksi BIS2 -voittoa! Koedebytointeja on tehnyt tänä vuonna myös tokon osalta Allu (SW Snuf Nuff) ja sekä agilityn että tokon osalta Neo (SW Hacker Hope). Allulla paras tulos tokossa alokasluokan kakkostulos, Neolla kolmostulos. Onnea molemmille pojille jatkoon! Kokeileminen ei ole helppoa, vaan tarvii sekin ihan omaa harjoittelua. Sitten kun homma alkaa kunnolla luistamaan, niin päästään jo paremmin näyttämään, miten koirat oikeasti osaavat. Kokeista suvunjatkamiseen. Tästä puolesta porukastamme on pitänyt viime aikoina huolta vain Miro (SW Con Fuoco). Miron jälkeläisiä on tullut tietysti sivusta seurattua. Kivoja lapsia tuntuu jättäneen. Ensimmäinen sertikin on ansaittu, LaaLaan veljen Rafaelin (Merry Moonray's Firecracker) oltua Salossa VSP vain 11 kk:n iässä. Onnea Eijalle! Miron jälkeläisten terveyspuolellakin on ollut aihetta hymyyn. Tällä hetkellä Miron lapsia on lonkka- ja kyynärkuvattu seitsemän, joista kaikilla A/A-lonkat ja 0/0-kyynärät. Silmäthän näillä Miron lapsilla on kaikilla CEA-vapaat, Miron ollessa geneettisesti CEA:n osalta normaali. Ehti Miro jo vaarikoiraksikin, vaikka ei ehkä sitä ikänsä takia vielä halua myöntää. Veralan Ferrari ryhtyi isäksi Veralan H-pentueelle, johon syntyi kaksi trikkilasta. Kaikkea hyvää toivotamme myös näille pikkuisille! Näistä kaikista mukavista uutisista pitää siirtyä vielä ikävään uutiseen. Yksi on joukostamme poissa :( 15.6.2015 nukkui pois Cookie (SW Trick or Treat) 12 vuoden ja 8 kk:n iässä. Cookien askel alkoi jo painamaan ja elämänilo sammui silmistä. Mitään varsinaista sairautta ei häneltä kuitenkaan löydetty. Hienon elämän sai Cookie elää. Siihen kuului nuoruudessa niin tokoa kuin agilityäkin. Agilityssä Cookie ehti hieman kisaillakin, ennen kuin maailman tuulet veivät hänet perheineen pois tutun treeniporukan luota. Äippä-koiraksikin Cookie ehti. Yhdeksän lassilasta syntyi tammikuussa 2005. Nämä planeetoiksi ristityt collikatkin ovat jo täydet kympit täyttäneitä. Harmittavaisesti yhdestäkään näistä ei ole sukua jatkettu. Ennen kaikkea Cookie kuitenkin ansioitui mahtavana koiraystävänä Eijalle ja Eijan perheelle. Kiitos Eija, että pidit Cookiesta hyvää huolta. Lämmin osanotto suruun. Cookie jätti onneksi paljon hyviä muistoja, joita voimme muistella. Say Wuf Trick or Treat "Cookie" s. 15.10.2002 k. 15.6.2015 Vaikeni hiljaa ääni tassujen ei juokse Cookie vastaasi enää haukkuen Nyt on aika kauniiden muistojen vaali niitä ja säilytä rakastaen Suru kun kalvaa ja ikävä on sä muista sun ystäväsi nyt hyvä olla on. |