Weea eli nuoruutensa äippänsä ja mumminsa lellikkinä. Täytyy myöntää, että en myöskään minä ollut kovin viaton, kun puhutaan Weean lellimisestä. Leikillisesti olenkin sanonut, että Weea on saanut kasvaa kuin kakkaruoho. Toki jotain perusjuttuja tuli opetettua kakaralle ipanaiän aikanakin, mutta pitkään Weean tärkein koulu oli vain elämänkoulu.

 
Pitkä lapsuus ei ainakaan huonontanut Weean oppimiskykyä ja intoa. Weealla on monia hyvältä harrastuskoiralta vaadittavia ominaisuuksia. Weea rakastaa tehdä hommia. Eikä vain rakasta, vaan selvästi janoaa treenejään. Hänellä on voimakas työskentelymoraali. Palkaksi kelpaa kaikki - lelupalkasta makupaloihin ja hyväksyntään.

 
Weean lajeina on lähinnä toko ja agility. Pentuaikana hakumetsässä käytiin syömässä makkaraa, ja Weea tykkäsi hommasta kovasti. Myöhemmin olemme ajaneet jälkeä, josta Weea todella pitää. Edelleen PK-harrastukset ovat jääneet minulta kuitenkin autottomana sivuun, vaikka tiedän, että Weea nimenomaan olisi ensisijaisesti aito palveluskoira.

 
Weea on kolmen V:n koira: Vakaa, Varma ja Voimakas. Luonteeltaan vähintään yhtä vietikäs kuin emänsä, mutta kuitenkin emäänsäkin varmempi. Mikään "helppo" koira Weea ei ole, vaan on tarvinnut koulutuksellisesti selvät säännöt ja hyvän hallinnan.

 
Weean juttu on aina ollut KEPIT. Eikä mitkä tahansa kepit, vaan mahdollisimman SUURET kepit. Sanoisinko jo välillä että puut. Weea rakastaa selvästi kaikkia haasteita, joten ei ole yllättävää, että vastustaminen kepinvetoleikeissä innostaa Weeaa. Kepinvetoleikeissä Weeaa onkin vaikea voittaa. Vetoleikit kuuluvatkin Weean arkeen. Jos minä en innostu keppileikkiin, niin Nou-äidistä tai Hoax-pojasta saa yleensä aina oivan vetokaverin. Tai ainahan voi alkaa repiä maasta lahonneen puun oksia ja juuria...

 
Kun vetoleikit on leikitty, on aika aina ehdotella heittoleikkejä. Kepin perässä Weea juoksisi loputtomasti. Keppien käyttömahdollisuudet ovatkin Weean mielestä mukavan monipuoliset.

 
Weealla on myös äidillinen puolensa. Kun laumaamme saapui aikoinaan pieni kissipoika, Pörinä, Weea ryhtyi heti kissin äidiksi. Nita ja Nou eivät mahanalustaansa Pörinän käyttöön luovuttaneet, mutta Weea ei nähnyt hommassa mitään kieltämisen aihetta. Niinpä Pörinä sai Weeasta uuden äipän, joka hoisi, pesi, leikki ja jopa imetti Pörinää, aina reilun yhden vuoden ikään asti. Edelleenkin Pörinällä ja Weealla on keskenään lämmin suhde. Joskin Pörinä on päättänyt perustaa laumaamme poikapuolueen, ja viihtyy nykyään enemmissä määrin Hoax-pojan kainalossa.

 
Weea oli omille pennuilleen myös hyvä ja varma äiti. Kotiin jäänyt Hoax-poika on saanut äidiltään tiukan, mutta silti myös rakastavan kasvatuksen.

 
Nyt Weean lähestyessä viidettä ikävuottaan, on hänen terveytensä ollut edelleen moitteeton. Eläinlääkärin palveluita ei ole tarvittu muuten kuin peruskäynteihin (rokotuskäynnit ja Pevisa-tutkimukset).

 
Uskon vakaasti, että mitä enemmän rakkautta eläimelle antaa, sitä enemmän siltä rakkautta saa takaisin. Weea todistaa tätä teoriaani oikeaksi päivittäin. Olen edelleen erittäin tyytyväinen, että maltoin antaa Weean kasvaa "kakkaruohona". Yhtään ei pidennetty lapsuus koiran koulutusominaisuuksia heikentänyt. Weea on edelleen "luonnonlapsi", joka käyttäytyy erittäin itsenäisesti. Hän on oppinut luottamaan itseensä. Vaikka Weea on luonteeltaan todella "kiltti", niin vahvat ominaisuudet vaativat ympärilleen kuitenkin minulta hyvän hallinnan.

 
Tulevaisuuden suunnitelmiimme kuuluvat monenlainen harrastelu. Tokossa voittajaluokka kutsuu, ja agilitykisoissakin voisi jo ensi vuonna (mahdollisen pentulomailun jälkeen) käydä piipahtamassa. Oma kilpailuviettisyys on sen verran laimeaa, että suuria tavoitteita ei olla Weeallekaan asetettu. Titteleitä tämänkään koiran ei tarvitse keräillä, ollakseen minulle yksi elämäni koirista. Sitä Weea on jo nyt.