18.12.2007
Olemme rauhoittuneet odottelemaan joulua, mutta jotain pientä...

Topilta (SW Achillion) tuli viestiä, että poika on saavuttanut ensimmäisen nollatuloksen agilityn ykkösluokasta! Onnittelut Topi ja Jaana!!

Helsingin Voittajanäyttelyssä käväisimme kurkkimassa tunnelmaa. Valitettavasti junnujen tuomari etsi hieman erilaisempia ja valmiimpia koiria, joten mahdollinen näyttelymenestyminen kakaroilla on vasta edessäpäin :P
SW Who's Who "Waldo" Tyydyttävä (liian kehittymätön joka suhteessa)
SW Working Wonders "Bondi" Erittäin hyvä
SW Why Wait "Lula" Hyvä
SW Winning Ways "Wimma" Hyvä
SW Wonder Why "Weea" Tyydyttävä (mm. muka pysty korva :P, jota ei kyllä neidillä ole)

Toisessa kehässä Italialainen tuomari piti NouNousta (SW No-No Nought) ja sijoitti hänet suuressa avoimen luokan narttujoukossa hienosti kolmanneksi laatuarvostelulla Erinomainen.

SW-koirat omistajineen ja kera kasvattajan toivottelevat kaikille hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, sekä menestystä vuodelle 2008!


    

3.12.2007
Hiljaiseloa SW-rintamalla.
Wito (SW What's What) ehti ensimmäisenä WW-nuorisosta viralliseen näyttelyyn Jyväskylään. Tuomari puuttui kehän ulkopuoliseen maltilliseen avustukseen, ja rankaisi koiraa tästä tyydyttävällä. Komea poika, joten jatkossa sitten muun värisiä nauhoja keräämään.


    

26.10.2007
Soundin (SW Sunray Symphony) sijoitussopimus purettiin, ja Soundi löysi uuden hyvän kodin PeePeen luota pikkusisko Lulan kaverina. Kaikkea hyvää uuteen kotiin Soundille!!


    

22.10.2007
Waldo (SW Who's Who) pentunäyttelyssä Lahdessa VSP-pentu. Hienosti on Waldolla pentunäyttelyt menneet! Joka kerta juossut itsensä kärkipaikoille :)

Onnittelut jälleen kerran Lisbeth ja Waldo!


    

14.10.2007
Weea (SW Wonder Why) halusi myös match show:n, kun kerran siskot ja veljetkin... Tuloksena pentujen pun1 ja Bis4. NouNou -äippä kävi myös kehässä pyörähtämässä, hänen tuloksensa pun2.

Epävirallisissa agiliitokisoissa Ikaalisissa Susu (SW Novel Novella) aloitti mölleilemällä. Tokalla yrityksellä se nollatuloskin saatiin aikaiseksi. Myöskin Wendy (SW Cosmic Venus) starttasi samoissa epiksissä tehden hienosti nollatuloksen ja voittaen (?) luokan.

Tällä kertaa kuulumiset siis epävirallisista kehistä / kentiltä.


    

29.9.2007
Waldo (SW Who's Who) käväisi jälleen pentunäyttelyssä. Tuloksena isojen pentujen 1. kunniapalkinnolla. Onnittelut jälleen Waldon lauma!

Sisko Lula Mae (SW Why Wait) kävi treenaamassa mätsärissä. Kivasti sinisten pentujen neljäs. Siitä se lähtee PeePee ja Lula!


    

8.9.2007
Chilla (SW Star Neptune) ehti ensimmäisenä pikkuplaneetoista luonnetestiin. Testi meni kokonaisuudessaan nuorelta typykältä hienosti.
Arvostelurivi: -1,+1,+1,+2,+1,+3,+1,+3, laukausvarma.

Seuraavana päivänä Ruotsin puolella Nemo (SW Stratocaster) käväisi MH-luonnekuvauksessa. Paikan saaminen on ollut työn takana, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Minulle vieraampana juttuna odottelen vielä videonauhaa ja muuta materiaalia, osaamatta sen kummemmin ennen sitä ottaa kantaa. Ihan kivasti kuitenkin meni, ja yhteenvedossa poikaa luennehdittiin erittäin itsenäiseksi.

Masi (SW Planet Mars) käväisi myös jalostustarkastussa saaden ihan mukavan arvostelun.

Kiitos Kirsi, Virve ja Sari aktiivisuudesta!


    

1.9.2007
Hieman pidempi päivitystauko takana. Sinä aikana on tapahtunut paljon.

Toijalassa pidettiin Say Wuf:ien, Irokkolaisten ja Fabirronilaisten yhteiset Kesäpäivät. Mukavaa oli jälleen kerran! Kiitos kaikille osallistuneille!

Neri (SW Nee-Nee Nectar) palasi usean vuoden tauon jälkeen näyttelykehiin 19.8. Heinolassa. Hienosti tuloksena ERI2, PN4! Onnittelut Niina ja Neri!!

Kisapuolella Wendy (SW Cosmic Venus) on startannut ensimmäisen virallisen agility-kisan. Tuloskin saatiin, joskin parantamisen varaa vielä jäi. Hienoa Outi ja Wendy!

Nuorimmat SW:t ovat lähteneet harjoittelemaan pentunäyttelyissä ja mätsäreissä hienoin tuloksin.
Waldo (SW Who's Who) on napannut sekä ROP- että VSP-pentuvoiton pentunäyttelyistä.
Sisko Wimma (SW Winning Ways) oli sivuerikoisnäyttelyssä pikkupentujen 3.
Mätsäririntamalla Bondi (SW Working Wonders) aloitti harjoittelut ollen BIS 3.
Velipoika Wito (SW What's What) taas oli mätsärissä 4.

Onnittelut myös kakaroille omistajineen!

Noblen jälkeläisistä Salenan Marilyn lonkkakuvattiin tuloksella A/A, kyynärät 0/0.

Hieman huonommin uutisin terveystarkastettiin sijoituskoirani Wilma (Iki-Ihana Ketokaunokki):
Lonkat A/D, kyynärät 0/0, silmät cea-vapaa. Näillä tiedoin Wilmaa en tule käyttämään jalostukseen.

Unohdinkohan jotain? :D


    

15.7.2007
NouNou kokeili jälleen, josko joku evl:n ykkösistä kaipaisi uutta kotia. Uudessakaupungissa eräs ykkönen halusi jo kovasti muuttaa meille, mutta ohjaaja oli päättänyt toisin. Kakkosen sentään ohjaajakin huoli. NouNoun kilpailukirjaan merkattiin tulos EVL2 246,5p., joka on 9,5 pisteen päässä ykköstuloksesta. Harmittavasti ohjaaja töpeksi koiran paikalla istumisen, joka oli 30 pisteen arvoinen liike.

NouNou suunnittelee kansalaisadressin keruuta otsikolla: "Törpöt ohjaajat saunan taakse."

Susu-sisko sen sijaan esiintyi Oriveden näyttelykehässä kauniissa hellemekossa. Vaatevalinta ei ollut mennyt nappiin, vaan tuomari olisi halunnut nähdä Susun suuremmassa puuhkassa. Kotiin viemisenä tällä kertaa Susulle ErittäinHyvä.

SW-perheen ehdoton tulevaisuuden lupaus ongelmien kerääjänä, pikkuneiti Wimma-vempula, kannusti Susu-tätiä suht' maltillisesti, keräten kokemusta tärkeämpiin koitoksiin.


    

12.7.2007
NouNou käväissyt parissa tokokokeessa heikommin tuloksin. Ekasta kolmostulos ja SM-joukkuetokossa pari nollaa pudotti pisteet tuloksesta. Siitä huolimatta jatko näyttää ihan kivalta. Kun vain saadaa kaikki osumaan samaan kokeeseen...

Noblen ensimmäinen jälkeläinen Salenan Men in Black ehti ensimmäisenä lonkkakuville hienoin tuloksin A/A.


    

23.6.2007
Juhannuksena NouNou pääsi reilun puolen vuoden agility-tauon jälkeen radalle. Harjoituksen puute näkyi.
Tuloksena 2x hyl, 1x 15vp ja 1x 5vp.



    

18.6.2007
Viikonloppuna Hämeenlinnan näyttelyssä:
SW Novel Novella EH



    

10.6.2007
Olipa päivä! Vehmaan näyttelyssä tänään:

SW Sunray Symphony ERI1, PN3, SERT
SW Lady Weronica ERI1, ROP-VETERAANI
SW Star Neptune EH
SW Star Tellus EH
SW Zodiac Mercury EH

  

 
Onnittelut Katille Soundin ekasta sertistä. Sekä KIITOS Tanja Soundin ja Nitan esittämisestä! Sinä OSAAT sen! :D

Ensimmäistä kertaa esitettiin SW kasvattajaryhmä. Tuloksena 1KP, ROP-kasv. ja lopuksi BIS1-kasvattaja. Trikkiryhmä koostui kolmesta eri yhdistelmästä. Nita (SW Lady Weronica) johdatti lapsenlapsensa Chillan (SW Star Neptune), Siinan (SW Zodiac Mercury) ja Soundin (SW Sunray Symphony) voittoon.
KIITOS tästä tähtihetkestä Tanja, Kirsi, Oili ja kannustusjoukot!

Kaiken lisäksi Ruu (SW Ruu-Ruu) luonnetestattiin hyväksytysti tuloksella 86p. laukauskokematon.
Onnittelut Kirsi ja Ruu!


    

9.6.2007
Ruu (SW Ruu-Ruu) tokoili tänään avoimenluokan ykköstuloksen verran (167p). Samalla saaden koulutustunnuksen TK2. Seuraavaksi Ruu nähdään voittajaluokassa.
Onnittelut Kirsi ja Ruu!!

Tokon erikoisvoittajaluokan korkkauksen teki myös NouNou (SW No-No Nought) kakkostuloksella (232p.).

Hieman vanhempi uutinen sen sijaan on Nitan (SW Lady Weronica) tokoyritelmä viime viikonlopulta erikoisvoittajaluokassa. Kuuma ilma ja valeraskaus veroitti vanhaa koiraa ja jäätiin tällä kertaa ilman tulosta.


    

27.5.2007
Rilla (SW Athene) kävi luonnetestissä. Tuloksena +140p ja laukausvarma. Kivasti meni siis :)
Kiitos Nooralle testiin viemisestä!


    

21.5.2007
Rea (SW Cosmic Jupiter) lonkkakuvilla tuloksena B/B. Kiitos Rean perheelle terveystutkimusaktiivisuudesta!!


    

20.5.2007
Topi (SW Achillion) aloitti agility-kisauransa. Kolmesta startista kaksi meni palkintohyllyjen keräämiseen, mutta yhdestä tulikin sitten melkein ne palkinnot (15vp, sij. 4.). Onnea Topille ja Jaanalle jatkoon!

SW:eja näyttelykehässä...

Raumalla
Soundi (SW Sunray Symphony) Nuo ERI 1, PN3
Tessa (SW Star Tellus) Avo EH
Nita (SW Lady Weronica) Vet ERI 2



    

12.5.2007
SW:eja näyttelykehissä...

Oulussa
Nemo (SW Stratocaster) Nuo EH
Rasmus (SW Arthemis) Avo EH

Harjavallassa:
Susu (SW Novel Novella) Avo ERI
Soundi (SW Sunray Symphony) Nuo EH3
Ruu (SW Ruu-Ruu) Avo EH



    

11.4.2007
Nemon (SW Stratocaster) lonkkalausunto tuli Ruotsin Kennelliitosta A/A:na - ja kyynärät 0/0:na. Hieno juttu!!
Kiitos Sarille terveysaktiivisuudesta!


    

11.4.2007
Nemo (SW Stratocaster) terveystutkimuksilla. Lonkat ja kyynärät näyttivät hyvältä, ja ovat lausuttavana Svenska Kennelklubben:issa. Silmät terveet myös aikuistutkimuksessa.


    

7.4.2007
Neri (SW Nee-Nee Nectar) tänään agility-kisoissa. Ykkösluokasta hyppyradalta 0vp, ja agility-radalta 5vp. Hienoa! Onnittelut Niina ja Neri!


    

6.4.2007
William, Dimi, Nita ja Nessa täyttivät tänään 10 vuotta! ONNITTELUT!


    

1.4.2007
Neri (SW Nee-Nee Nectar) ja Ada (SW Afrodite) kävivät luonnetestissä.
Neri +82p (laukauskokematon) ja Ada +174p (laukauskokematon).
Kumpikin suoritti testin hyväksytysti.


    

27.3.2007
Pennut eläinlääkärin tarkastuksessa.

Silmien osalta tilanne:
SW What's What crd
SW Winning Ways colob, ppm
SW Who's Who crd
SW Working Wonders crd
SW Wonder Why cea-vapaa
SW Without Worry cea-vapaa
SW Why Wait cea-vapaa


    

25.2.2007
Tampereen näyttelyssä:
SW Cosmic Venus EH
SW Novel Novella T
SW Star Neptune EH
SW Star Tellus EH
SW Trick or Treat H
SW Zodiac Mercury H



    

16.2.2007
Syntymisen ihmeen rinnalla syttyi suuri suru. Rakas Tatja on poissa.


    

14.2.2007
Noblella oli ystävänpäivän kunniaksi koiratyttöseuraa... Pentuja odotellaan syntyväksi kennel Salenaan Finn Arrow Golden Tiaralle. Yhdistelmä on uusinta Salenan M-pentueesta (josta mm. Salenan Mistral).


    

12.2.2007
NouNoun pennut ovat syntyneet.


    

27.1.2007
Sara (Salenan Mistral) kävi ensimmäisessä näyttelyssään Turussa. Tuloksena hienosti Jun ERI4.


    

22.1.2007
Tiran (SW Sweet Swing) lonkat lausuttu kennelliitossa. Tuloksena B/B. Hienoa!
Silmät kurkittiin taas kertaalleen, eikä täyttä selvyyttä vieläkään silmien tilanteesta saatu. Lausuntona kuitenkin coloboma sekä mikro-oftalmia (pienisilmäisyys).
Kiitos Essi terveysaktiivisuudesta!


    

22.1.2007
Pikku-planeetat täyttävät tänään 2 vuotta! Onnittelut Siina, Wendy, Tessa, Masi, Rea, Iines, Tindra, Chilla ja Kamu!


    

11.1.2007
NouNou Turun alaosaston vuoden Toko-collie.


    

7.1.2007
Jade etsii kotia. (löytynyt)


Vuoden 2008 uutiset

Vuoden 2006 uutiset

© Say Wuf / Kirsi Leppälammi

mouseover