Nita oli persoona, joka varasti täysin sydämeni. Hän itse oli sydämeltään täyttä kultaa.

 
Nita oli erittäin nöyrä ja miellyttämishaluinen koira. Minun oma musta varjoni, joka eli seuraavaa hetkeä varten, jolloin jälleen saisi minun täydellisen huomioni, ja pääsisi tekemään YHDESSÄ minun kanssani. Koira, jonka uskollisuus oli enemmän kuin Lassie-filmin tarina. Luonnetestituomarit sanoivatkin hyvin, todetessaan, että tämä koira seuraisi minua vaikka palavaan taloon.

Nita oli herkkä koira, joka luki ajatuksetkin. Hänelle oli turha korottaa ääntään. Pahinta, mitä Nita saattoi kuvitella, oli minun tyytymättömyys häneen. Nita yritti aina parhaansa. Hänen eleensä keskustelivat minun kanssani koko ajan. Ääneltään ei mitenkään puhelias koira, mutta eleiltään erittäin. Koira, joka otti elämän todella tosissaan. Pilkkeen silmäkulmaan sai kuitenkin aina yhdessä tekeminen. Nita oli syntynyt yhdessä olemista ja yhdessä tekemistä varten. Vielä viimeisenä kuukautenaankin hän opetteli uuden tempun - ihan vain tekemisen riemusta.   Koiran tekemisen riemun täyttämiseksi harrastimme hieman kaikea. Lempilaji Nitalle oli agility, jossa kilpaili kolmosluokassa. En yllättynyt Nitan lempilajivalinnasta, sillä agility on parhaimmillaan juuri kaikkea sitä, mikä oli Nitalle tärkeää: saumatonta yhteistyötä ohjaajan kanssa, nopeaa viestintää, harmoniaa ja onnistumisen riemua.   Nitan tarkkuuden tyydytti tottelevaisuuskoulutus. Kilpailimme erikoisvoittajaluokassa, josta keräsimme kaksi ykköstulosta. En koskaan jaksanut hioa Nitan suoritusta loppuun, joten tottelevaisuusvalion arvo jäi yhden ykkösen päähän. Eipä Nita tuollaisella tittelillä mitään olisi tehnyt. Treenaaminen oli se, mistä nautimme.   Nita kokeili palveluskoiralajeista hakua ja jälkeä. Hausta Nita haki koulutustunnuksen, vaikka olikin enemmän jälkikoira. Valitettavasti pk-lajien harrastaminen minulle autottomana on sen verran hankalaa, että nämä lajit ovat jääneet minulla vain tutustumisasteelle.

 
Vieraita ihmisiä kohtaan Nita oli ystävällinen, avoin, mutta samalla myös viileän asiallinen. Nita tuli toimeen kaikkien kanssa. Vieraita koiria kohtaan hän oli aavistuksen epäluuloinen. Mieluummin ohitti nämä kohteliaan viileästi. Pentuajan ikävät kokemukset jättivät pienen epäilyksen siemenen herkkään mieleen. Nitan omaan mieleen ei koskaan tullut räyhätä tai "kiroilla" kenellekään. Hän oli erittäin rauhaa rakastava persoona.

Nita oli erittäin omanarvontuntoinen collie. Elämänsä hän otti vakavasti, mutta samalla luottavaisesti, kaikkeen hyvään uskoen. Hänen kanssaan oli helppo kulkea ihan missä vain, enkä muista tilannetta jossa hän olisi pelännyt. Hän luotti ennen kaikkea minuun, mutta myös itseensä.   Nuorempana Nita oli tyyppiä "minä teen ensin, sinä mietit sitten", mikä näkyi lähinnä sen suurena haluna aavistella seuraavaa ajatustani. Tämä opetti koulutuksellisesti minut käyttämään mielikuvitusta ja keksimään yllätyksiä treeneihin.   Samaa nöyrää asennetta, mikä Nitassa oli niin vahvana, hän opetti myös minulle. Tämä taitaakin olla yksi niistä monista lahjoista, minkä Nita minulle antoi: ymmärtää kohdata koiramaailma nöyränä, mutta samalla pienistäkin onnistumisista ilakoiden.   On mukava nähdä Nitan jälkeläisissä tuota tuttua tekemisen intoa sekä paimenkoiran nöyrää ja uskollista asennetta. Emänä Nita oli huolehtiva, mutta silloinkaan hän ei koskaan unohtanut hetkeksikään paikkaansa minun varjonani.

 
Terveys Nitalla oli erinomainen. Eläinlääkäriä tarvitsimme vain Nitan viimeisen vuoden aikana, sekä nuoruudessa kerran pienten kohtuongelmien takia. Kohtu vaivasi seuraavaksi 12-vuotiaana, jolloin Nita steriloitiin. Munasarjoissa todettiin kystiä, jotka olivat aiheuttaneet hormonihäiriön ja kohtutulehduksen. Hammashoitoakin Nita kaipasi vasta 11-vuotiaana. Siihen asti hampaat olivat pysyneet kunnossa ihan perushoidolla. Viimeisenä vuotenaan Nita söi muutaman antibioottikuurin pissatulehdukseen.

 
Nitan eläkeläisharrastuksiin kuului "kaverikoirana"-olo vanhemman pariskunnan silmäteränä. Koira, joka loppuun asti antoi paljon. Kun hän oli minulle antanut kaiken, mitä koira vain voi antaa, hän vielä jatkoi antamalla paljon näille ystävillemme.

 
Mikään teksti ei tekisi oikeutta Nitalle. Parhainkaan ystävä ei voisi antaa enempää, mitä Nita antoi. Juuri kun luulin, että Nitan lahja-arkku on viimeistä pisaraa myöten käytetty, veti hän esille uuden lahjan, ojentaen sen häntä heiluen ja silmät loistaen minulle ja ystävilleen.

 
Nita nukkui syliini eläinlääkärin avustamana, pari viikkoa vaille 13-vuotiaana. Ainoa lohtuni on, että uskon meidän tulevaisuudessa olevan jälleen yhdessä - ikuisesti.

 
Muistosivu rakkaalle mustalleni.